KOM täyttää 50 vuotta. Keväällä 2021, koronan edelleen jyllätessä, teatterissa harjoitellaan juhlaesityksenä Jussi Kylätaskun näytelmää Runar ja Kyllikki. Aika näyttää, milloin sen ensi-iltaa päästään viettämään.

KOMin alkuvuoden 2020 ensi-ilta on ranskalaisen Florian Zellerin perhedraama Poika. Esitystä ei kuitenkaan ehditä esittää kuin kuukauden, kun maailmaa mullistavan koronapandemia peruuttaa suuren osan sen esityksistä. Kuvassa Niko Saarela, esityksen isä ja Paavo Kinnunen, esityksen poika Niko. Kuva Marko Mäkinen.

Vuonna 2019 toteutuu Juha Hurmeen Making of Lea, joka porautuu suomalaiseen teatterihistoriaan ja kuvittelee, millainen prosessi ensimmäisen suomenkielisen ammattiteatteriesityksen, Aleksis Kiven Lean, kantaesitys saattoi olla. Syksyllä 2019 vuoden 2009 suosikkiesitys Odotus saa jatkoa kymmenen vuotta ensi-iltansa jälkeen. Pirkko Saision ja Marja Packalénin tarinoihin perustuva Heini Junkkaalan kirjoittama ja ohjaama Valehtelijan peruukki saavuttaa heti valtaisan suosion, mikä näkyy nopeasti täyttyneinä esityksinä.

Suomen sisällissodan 100-vuotismuistovuonna KOM tuottaa Lauri Maijalan ohjauksen ja sovituksen Anneli Kannon romaanista Veriruusut, joka nostaa keskiöön aseisiin tarttuvat työläistytöt. Se vyöryttää näyttämölle myös uusina sovituksina klassiset työväenlaulut, joita KOM on esittänyt ja levyttänyt jo aivan toimintansa alusta lähtien. Yle taltioi esityksen Tampereen Teatterikesässä, ja se on katsottavissa Yle Areenassa.

KOMissa on 2010-luvun loppupuolesta alkaen nähty jälleen yhä enemmän kotimaista nykydraamaa. Veikko Nuutisen Pasi was here (2016) on yleisöä koskettava kuvaus 80-luvulla syntyneistä, ja teksti saa muun muassa parhaalle näytelmätekstille myönnettävän Lea-palkinnon. Salla Viikan ja Hilkka-Liisa Iivanaisen Mybaby (2017) on ”komedia tulevaisuuden perheestä” start-up-maailmassa, Okko Leon Ateria (2018) taas kuvaus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta hampurilaisravintolassa. Kuvassa Johannes Holopainen, Robert Enckell, Juho Milonoff ja Vilma Melasniemi Pasi was here’ssa. Kuva Tanja Ahola.

KOMin aulatila otetaan yhdeksi esitystilaksi, KOM-aulaksi. Ensimmäisenä esityksenä on Heiner Müllerin Hamletinkone, jossa esiintyvät näyttelijä Niko Saarela ja kitaristi Marzi Nyman. Seuraava tuotanto, Mustarastas eli kadonnut veli, on näyttelijä Eeva Soivion henkilökohtaiseen elämään perustuva monodraama. KOMin omien tuotantojen lisäksi KOM-aulaan ovat siirtyneet aiemmin KOM-ravintolassa pidetyt ohjelmalliset illat. Kuva Hamletinkone-esityksestä Noora Geagea.

Lauri Maijalan ensimmäinen ohjaus KOMiin kiinnitettynä on Juha Siltasen Vallankumous, joka kertoo vuonna 1917 tapahtuneesta Helsingin Nikolainkirkon valtauksesta. Maijalan ohjauksessa historiallisen aineksen rinnalle tuodaan postmodernin kierrätyksen hengessä venäläisen Pussy Riot -ryhmän tunnetuksi tekemät maskit. Venäläistä sielua avataan myös Daniil Harmsin kertomuksiin perustuvassa esityksissä Sattumia.

KOMin alkuaikojen klassikot Marja-Leena Kouki, Erkki Saarela, Lauri Sipari, Liisa Urpelainen ja Laura Jäntti tekevät paluun KOMiin esityksellä Romeo vs. Julia. Esitys on Koukin juhlaesitys ja leikittelee ajatuksella, mitä olisi tapahtunut, jos Romeo ja Julia eivät olisikaan kuolleet. KOMin alkuaikojen tapaan esitys tehdään kiertäväksi.

Lauri Maijala ohjaa KOMiin ensimmäistä kertaa räjähdepanoksenaan Anton Tšehovin Kolme sisarta, joka saa näin kolmannen tulemisensa KOMissa. Esitys on kaikkea muuta kuin tavanomainen Tšehov-tulkinta. Kolmen sisaren jälkeen vuonna 2014 Maijala liittyy KOMiin vakituiseksi ohjaajaksi ja toiseksi taiteelliseksi johtajaksi Juho Milonoffin rinnalla, kunnes siirtyy vuonna 2018 ohjaajaksi Helsingin kaupunginteatteriin. Hän palaa KOMin taiteelliseksi johtajaksi vuonna 2021. Kuvassa Kolmen sisaren sisaret Laura Malmivaara (Irina), Eeva Soivio (Maša) ja Vilma Melasniemi (Olga).

2000- ja 2010-lukujen taitteessa ohjelmisto painottuu yhä enemmän romaanisovituksiin. Ensimmäisenä tällaisena voi pitää uuden ensemblen ensimmäistä esitystä, Juha Itkosen romaaniin perustuvaa esitystä Kohti (2008), jossa kirjailija itsekin on näyttämöllä. Tätä seuraavat Arto Salmisen Kalavale (2009) ja John Irvingin Kaikki isäni hotellit (2009), Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen (2011) ja Riikka Pulkkisen Totta (2011) sekä Markus Nummen Karkkipäivä (2012). Kuvassa Laura Malmivaara Karkkipäivässä. Kuva Noora Geagea.

Maaliskuussa 2011 ensi-iltansa saa Miika Nousiaisen saman nimisestä romaanista ohjaaja Arn-Henrik Blomqvistin dramatisoima Vadelmavenepakolainen. Juho Milonoff, Niko Saarela ja Eeva Soivio esittävät Vadelmavenepakolaista kolmen vuoden ajan kaikkiaan 157 kertaa kiertäen myös Ruotsissa. Kuva Laura Malmivaara.

KOMin 40-vuotisnäytelmä KONE on eräänlainen päällekirjoitus John Simonin Pekka Herlin -elämäkertaan Koneen ruhtinas. Esitys tuo kiinnostavalla tavalla esiin teatterintekemisen kipupisteitä ja KOMin omaa historiaa. Kuvassa näkyvän Niko Saarelan ylös nostettu käsi on viittaus hänen isänsä Erkki Saarelan rooliin KOMin Avaruuslinnussa (1973). Taustalla Juho Milonoff. Kuva Matti Tanskanen.

Pirkko Saisio ja Marja Packalén tekevät yhdessä Heini Junkkaalan kanssa autofiktiivisen esityksen Odotus, joka käsittelee erityisesti suuria ikäluokkia. Esitys saavuttaa äärimmäisen suosion ja sitä esitetään pitkään Suomessa – ja Kolumbiassa Bogotan naisteatterifestivaaleilla. Kuva Laura Malmivaara.

KOMin vuonna 2000 perustettu ”tekstilaboratorio” KOM-teksti kätilöi uutta kotimaista näytelmäkirjallisuutta sekä KOMin itsensä että muun teatterikentän tarpeisiin. KOMiin päätyvät vuonna 2006 Marjo Niemen Odotusaika on maksullista puheaikaa ja Tuomo Aitan Pidän sinusta huolta, vuonna 2007 Ari-Pekka Lahden Loppukilpailu ja vuonna 2008 Kati Kaartisen Kolmas. Alkuvaiheessa KOM-tekstiin tekstejään pystyy lähettämään kuka tahansa – ei siis pelkästään alan ammattilaiset –, ja tätä kautta löytyy muun muassa 14-vuotiaan Iira Halttusen Ähtäriin. Se toteutetaan KOMin tuotantona Kulttuuriareena Gloriaan. Kuvassa ohjaaja Johanna Freundlich ja kirjailija.

Teatterin tehtyä vuosia uusia kotimaisia näytelmiä päädytään ottamaan ohjelmistoon klassikko, tällä kertaa Anton Tšehovin Vanja-eno. Esityksen voi nähdä jonkinlaisena loppuna 1990-luvulla muotoutumaan lähteneelle ensemblelle. Vanhasta ensemblesta jäljelle jäävät enää Marja Packalén ja Pekka Valkeejärvi. Uusia kiinnityksiä ovat Laura Malmivaara, Juho Milonoff, Eeva Soivio, Vilma Melasniemi, Niko Saarela ja Kalle Chydenius. Uutta ensemblea voi pitää varsinaisena sukupolvenvaihdoksena – onhan siinä mukana useita teatterissa jo alkuvaiheessa vaikuttaneiden lapsia. Tämä on omalla tavallaan aiheena KOMin juhlaesityksessä KONE (2010). Kuvassa Vanja-enossa Eeva Soivio ja Sari Mällinen. Kuva Riikka Palonen.

KOMin 35-vuotisjuhlallisuuksiin kuuluu Porvari valvoo -konsertin lisäksi paluu Suomenlinnan kesäteatteriin. Tällä kertaa autenttiselle paikalle, sisällissodan jälkeisen vankileirin paikalle, tehdään ikoninen Täällä Pohjantähden alla. Kuvassa Hannu-Pekka Björkman (räätäli Halme), Juho Milonoff (Akseli Koskela), Eero Milonoff (Aku Koskela), Lotta Lindroos (Elma Laurila), Jarkko Lahti (Oskari Kivivuori), Marja Packalén (Anna Kivivuori) ja Pekka Valkeejärvi (Otto Kivivuori). Kuva Riikka Palonen.

Kari Hotakaisen kirjoittamassa ja Juha Lehtolan ohjaamassa Punahukassa näyttelivät KOMin oman ensemblen lisäksi vierailijat Rauno Ahonen, Matleena Kuusniemi sekä Ritva Valkama. Punahukka sai Pohjoismaisen näytelmäkirjallisuuden palkinnon vuonna 2006. Kuvassa Ritva Valkama ja Matleena Kuusniemi. Kuva Riikka Palonen.

 

Tarpeettomien ihmisten ohella suorastaan kulttimaineeseen nousee Sirkku Peltolan Suomen hevonen, joka kantaesitetään KOMissa vuonna 2004 ja sen jälkeen useassa muussa teatterissa. Kuvassa esityksessä pääroolia, äiteä, esittänyt Hannu-Pekka Björkman.

Vuonna 2002 Baikalin lapset käsittelee työväenliikkeen ja siihen linkittyneen kulttuuriliikkeen muutosta 1970- ja 2000-lukujen välillä, ja 2003 oman näkökulmansa tuo brittiläisestä näkökulmasta Mark Ravenhillin Alastonkuvia. Toisaalta toinen vuoden 2003 kantaesitys, Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä, tuo näyttämölle suomalaisen perheväkivallan ja miehenä olemisen problematiikan kaikessa raadollisuudessaan. Myöhemmin tekstistä tulee varsinainen klassikko, jota esitetään paljon muissakin teattereissa. Kuvassa Alastonkuvien näyttelijät: edessä Tiina Lymi, Hannu-Pekka Björkman ja Marja Packalén, takana Jari Virman, Eero Aho ja Pekka Valkeejärvi. Kuva Riikka Palonen.

KOMin 30-vuotisjuhlan vanavedessä esitetään Pirkko Saision näytelmä Baikalin lapset, jossa hahmotetaan nykyajan ja taistolaisajan välistä rinnakkaisuutta. Teatterissa eri tavoin 1970- ja 1980-luvulla vaikuttanut Saisio palaa KOMiin kirjailijan positionsa lisäksi myös näyttelijänä. Kuvassa Pekka Valkeejärven esittämä Leo, joka yhdessä muiden tovereidensa kanssa muistelee nuoruuttaan 1970-luvulla. Kuva Riikka Palonen.

KOM viettää 30-vuotisjuhlaansa Porvari nukkuu hyvin -konsertilla vuonna 2001 ja viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2006, 35-vuotisjuhliaan konsertilla Porvari valvoo. Molemmat Kulttuuritalolla vietetyt konsertit kokoavat yhteen KOMissa vaikuttaneita tekijöitä ja ohjelmistoa. Porvari nukkuu hyvin -konsertin juliste on viittaus Måns Hedströmin luomaan KOMin alkuaikojen visuaaliseen ilmeeseen.

Jouko Turkan on tarkoitus ohjata KOMiin näytelmänsä Osta pientä ihmistä, mutta tämä ei toteudu Turkan ja näyttelijöiden ajautuessa konfliktiin. Turkan sijaan näyttämölle ohjaa Turkan oppilas, kansainvälisesti tunnettu Laura Ruohonen, jonka kirjoittama Suomies ei nuku käsittelee – tavallaan KOMille tyypillisesti – menneisyyden ja nykyisyyden suhdetta rähjääntyneellä sukutilalla ikiaikaisuutta huokuvan suon laidalla. Toisaalla KOM laajenee Kapteeninkadulla ravintolatoimintaan perustamalla KOM-ravintolan, joka toimii tällä nimellä vuoteen 2018. Sinne aletaan tuottaa ohjelmallisia iltoja, jotka osaltaan jatkavat teatterin toimintaan alusta lähtien kuulunutta estradiesitysten perinnettä. Kuvassa KOM-ravintola odottamassa yleisöä.

KOM saa Suomen Teatteriliiton (nykyinen Suomen Teatterit ry) Vuoden Teatteri -palkinnon. Vuosituhannen viimeisenä vuonna KOM toteuttaa kaksi omanlaistaan avioliittodraamaa: Kaisa Korhosen viimeisen ohjauksen KOMissa, Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta, sekä Kari Heiskasen itse kirjoittaman ja ohjaaman teoksen Mikä ihana päivä. Kuvassa Marja Packalén ja Hannu Lauri esityksessä Kohtauksia eräästä avioliitosta. Kuva Riikka Palonen.

Juha Lehtolan Tulkaa tytöt takaisin ja Reko Lundánin Aina joku eksyy ovat osoituksia 1990-luvun lopun perhedraamasta KOMin näyttämöllä. Ne perustuvat vahvasti tekijöidensä omiin lapsuuskokemuksiin ja yhdistävät tyylissään traagisia ja koomisia piirteitä. Aina joku eksyy saa jatkoa vuonna 2001, kun ensi-iltaan tulee Lundánin kirjoittama näytelmä Teillä ei ollut nimiä. Kuvassa kaksi koululaista Aina joku eksyy -esityksessä: Saara Pakkasvirta ja Tiina Lymi. Kuva Riikka Palonen.

Keskellä kotimaisten uusien näytelmien ja romaanisovitusten päälinjaa KOM tuottaa vuonna 1997 kaksi venäläistä klassikkoa, Anton Tšehovin Kirsikkapuiston ja Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Kirsikkapuiston ohjaaja Marcus Groth hyödyntää teoksessa hahmometodia, joka on KOMissa jotain uutta. Kuvassa Kirsikkapuiston näyttelijäkaarti, joka koostuu kolmesta KOMin vakituisesta näyttelijästä muiden ollessa vierailijoita: edessä Tapani Kalliomäki ja Lassi Alhorinne, heidän takanaan Sari Mällinen, Mikko Roiha, Jukka-Pekka Mikkonen, Anna-Leena Härkönen, Meri Nenonen, Marja Packalén, Aino-Maija Tikkanen, Satu Vihavainen, Hannu Lauri, Anne Koski, Valtteri Tuominen, Ursula Salo, Pekka Valkeejärvi ja Marcus Groth. Kuva Riikka Palonen.

Vuonna 1996 KOM esittää kaksi ihmissuhdenäytelmää, Reko Lundánin esikoisnäytelmän Budapest Bengal Tigers ja Harri Virtasen Juoksuajan. Lisäksi KOM laajentaa reviiriään teatterista televisioon, kun se alkaa kuvata Ylelle uutta kausisarjaa Vuoroin vieraissa. Pekka Milonoffin ja Anna-Leena Härkösen ajatus näyttämöteoksesta paisuu lopulta 12-osaiseksi ihmissuhdesarjaksi. Sarja esitetään ensimmäisen kerran keväällä 1997. Sarjasta saaduilla tuloilla saadaan paikattua teatterin taloutta. Kuvassa Sari Mällinen ja Jani Volanen Juoksuajassa. Kuva Riikka Palonen

KOM on uuden kotimaisen draaman rinnalla tehnyt koko ajan myös romaanisovituksia. Vuonna 1995 tehdään sovitus Jari Tervon romaanista Pyhiesi yhteyteen nimellä Rikos ja rakkaus. Onnistunut tuotanto siirtyy myöhemmin valkokankaalle (ensi-ilta vuonna 1999) ohjaajanaan kantaesityksen ohjaaja Pekka Milonoff ja näyttelijöinään pitkälti KOMin näyttelijät. Kuvassa Sari Mällinen, Tiina Lymi ja Marja Packalén. Kuva Riikka Palonen.

1990-luvulla KOMin ensemble alkaa jälleen muotoutua uudelleen. Aiemmasta ensemblesta teatteriin jäävät Pekka Valkeejärvi ja Marja Packalén, ja heidän rinnalleen 1990-luvun mittaan teatteriin kiinnitetään Kari Hietalahti, Eero Aho, Jani Volanen, Sari Mällinen ja Tiina Lymi sekä vielä vuonna 2001 Hannu-Pekka Björkman. Kuvassa Valkeejärvi ja Packalén esityksessä Bronks, joka perustuu Kari Hotakaisen romaaniin. Kuva Riikka Palonen.

Teatteri- ja orkesterilaki astuu voimaan, mikä turvaa teattereiden valtionosuudet. Tämä tapahtuu keskellä pahinta lamaa, jolloin teatterikin on taloudellisessa kriisissä kautta maan – KOMillehan tämä on ollut tuttua kautta historiansa. Laman aikana ja sen jälkeen KOMin panostus kotimaisiin kantaesityksiin kiihtyy. Ohjelmistossa nähdään ensin osaltaan valtavirrasta poikkeavia tekstejä Rosa Liksomilta (Family Affairs) ja Jukka Vienolta (Armas Härmä ja jumalten liha, Se ainoa oikea). Family Affairsin Suomisen perhe on jotain aivan muuta kuin ideaalinen Suomi-filmien perhe. Kuvassa Eero Aho (Reiska Suominen), Marja Packalén (Mummi), Pekka Valkeejärvi (Mika), Kati Outinen (Jaana) ja Kari Hietalahti (Nina), edessä Ona Kamu (Tiina), Tuula Väänänen (Isadoora) ja Jussi Tuurna (Michael). Kuva Riikka Palonen.

Vuoden 1992 ensi-illat ovat leimallisesti musiikkiteatteria. Ensin KOM toteuttaa Sevillan parturin ja Figaron häiden pohjalta esityksen, joka on julisteensa mukaisesti ”Kaj Chydeniuksen uusi ooppera ja laulunäytelmä teatteriseurueelle”. Syksyn ensi-iltana on puolestaan Henri-Pierre Rochén tekstiin perustuva Jules ja Jim, jonka musiikista julkaistaan erillinen single. Kuvassa Figaron häiden Tuula Väänänen (Susanna) ja Marja Packalén (kreivitär). Kuva Riikka Palonen.

Anton Tšehovin Kolme sisarta on tehty KOMin 50-vuotisen taipaleen aikana kolmeen kertaan. Vuonna 1990 sen ohjaa Pekka Milonoff. Kuten aiemmin ja usein tämän jälkeen, etsitään klassikkoon tarttumisella paluuta näyttelijäntyön juurille. Kolme sisarta on lisäksi oivallinen teos, kun halutaan tuoda esiin hyviä naiskuvia. Kuvassa kaksi kolmesta sisaresta: Vieno Saaristo (Olga) ja Kati Outinen (Irina). Kuva Riikka Palonen.

Kuten Pystyyn haudattu vuonna 1986, syntyy vuoden 1989 uusi kiertävä yleisömenestys nimenomaan suomalaista kulttuurista mielenmaisemaa poraavalla esityksellä. Orvokki Aution Pesärikko-tarinan näyttämösovitus on pohjalainen perhetarina. Kuvassa Vieno Saaristo (Laimi), takana Tuula Väänänen (Armi) ja Pekka Valkeejärvi (Olavi). Kuva Leena Neuvonen.

1980-luvulla KOMin ensemble muuttuu lähes kauttaaltaan, kun 1970-luvulla teatterissa vaikuttaneiden tilalle tulee Teatterikorkeakoulusta valmistuvia uusia näyttelijöitä. Ensemblessa vaikuttavia tuoreita näyttelijöitä ovat Kati Outinen, Pauli Poranen, Pekka Valkeejärvi, Heikki Paavilainen ja Tuula Väänänen. Heistä Valkeejärvi – ”Valkkis” – toimii teatterissa aina kuolemaansa saakka vuonna 2016. Kuvassa ensemble vuonna 1988 Maailman teitä riittää –esityksen yhteydessä: takarivissä Vesa Mäkinen, Kaj Chydenius, Pauli Poranen, Eeva Ijäs ja Jaana Jyrkänne, keskirivissä Jyrki Lehtinen, Markus Fagerudd, Kari Kihlström, Vieno Saaristo ja Pekka Milonoff, eturivissä Jukka Kuuranne, Marja Packalén, Kati Outinen ja Pekka Valkeejärvi, alimmaisena oikealla Heikki Paavilainen ja Tuula Väänänen. Kuva Arja Teikola

KOM teki jo 1970-luvulla erilaisia solidaarisuusesityksiä ja esiintyi muun muassa erilaisissa työväenliikkeen tapahtumissa. Tämä jatkuu 1980-luvullakin. Vuonna 1985 ensi-iltaan tulleella Lähdöllä ja kaipauksella kerätään rahaa Suomen Punaisen Ristin avuksi Meksikon maanjäristysalueelle. Vuoden 1987 eduskuntavaalien alla KOM toteuttaa Suomen Kommunistisesta Puolueesta eriytyneen Demokraattinen Vaihtoehto -puolueen tilauksesta kabaree-esityksen Hätätila. Kuvassa Hätätilan esiintyjiä: Heikki Paavilainen, Kati Outinen, Pekka Valkeejärvi, Hannu Pelkonen, Vieno Saaristo ja Pauli Poranen.

Joni Skiftesvikin romaaniin perustuva Pystyyn haudattu on yksi Kapteeninkadulla alkavan uuden ajan keskeisimpiä esityksiä. Se on 1960-luvun alkuun Perämeren rannikolle sijoittuva tarina, jossa aikatasot, reaalitodellisuus ja unimaailmat sekoittuvat. Kotimaisen mielenmaiseman lisäksi luodataan Bertolt Brechtin Baalin avulla nykytodellisuutta. Brecht on ollut KOMille keskeinen ulkomainen kirjailija, ja KOM on esittänyt useita hänen muuten tuntemattomampiakin näytelmiään. Kuvassa Pystyyn haudatun Heikki Paavilainen ja Marja-Leena Kouki.

Pirkko Saisiota voi pitää KOMin 1980-luvun ”kotikirjailijana”. Vuonna 1982 tehdyn Betoniyö-romaanisovituksen jälkeen esitetään alkuperäisnäytelmät Hävinneiden legenda (1985) ja Hissi (1987), joissa keskiöön nousevat naisen paikka toisaalta historiassa, toisaalta nykyajassa. Näyttelijänkoulutuksen saanut kirjailija myös näyttelee itse esityksissä, kuten kuvassa esiintyvässä Hävinneiden legendassa. Roolihahmo on Jeanne d’Arc. Kuva Rauno Träskelin.

Vuonna 1978 tapahtuneen varsinaisen Helsinkiin kiinnittymisen jälkeen pysyväksi tilaksi muodostuu yhä edelleen käytössä oleva näyttämö Kapteeninkadulla. Kuten useiden nykyisten ryhmäteatterien tilat Helsingissä, on KOMinkin näyttämö vanha elokuvateatteri, Joukola. Kuvassa teatterinjohtaja Pekka Milonoff allekirjoittamassa vuokrasopimusta. Taustalla on nähtävissä teatterin pohjakuva.

Uudeksi tilaksi KOM onnistuu vuokraamaan Fredrikintorilta entisen elokuvateatteri Royalin – tilassa toimii nykyisin teatteri Takomo. Tila on kuitenkin hyvin pieni, mikä ei mahdollista kovin suurten teatteriesitysten tekoa. KOM saakin toiseksi näyttämökseen Koiton näyttämön, jolle toteutetaan muun muassa kolme romaanisovitusta: Pirkko Saision Betoniyö, Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, Hannu Salaman Juhannustanssit. Fredrikintorille tehdään pienimuotoisempaa lauluohjelmistoa ja muun muassa August Strindbergin klassikko Neiti Julie. Kuvassa Marja-Leena Kouki (neiti Julie) ja Kari Hakala (Jean).

Huolimatta taiteellisista voitoista KOMin taloudellinen tilanne on huono, ja teatteri joutuu muun muassa lomauttamaan taiteellisen henkilökuntansa. Työtä jatketaan kuitenkin hetken jopa ilman palkkaa, jotta toimintaa pystytään jatkamaan. Lomautusten aikana harjoitellaan useita pieniä, muutaman henkilön voimin tehtäviä konsertti- ja monologiesityksiä. Eräs tällainen on Erkki Saarelan teknisesti edullinen, mutta taiteellisesti korkeatasoinen ja suosiota niittävä Dario Fon Mysteerio Buffo. Kuvassa esiintyjä ja kirjailija Fo kohtaavat.

KOMin ensimmäisten vuosien vakituinen kirjailija Lauri Sipari kirjoittaa teatteriin näytelmän Viimeinen kukkahuivi. Se on teatterin ensimmäinen akateemisiin ympyröihin sijoittuva näytelmä ja taistolaista liikettä kuvatessaan myös eräänlainen 1970-luvun tilinpäätös. Samalla Viimeinen kukkahuivi on päätös Hämeentien-kaudelle: teatteri joutuu etsimään uudet tilat. Sellaiseksi näyttää muodostuvan Suvilahden voimala, jonne toteutetaan varsinainen teatteritapaus: KOMin taiteelliseksi johtajaksi tulleen Kalle Holmbergin ohjaama Aleksis Kiven Kullervo. Suvilahden voimalaa ei toiveista huolimatta saada KOMin vakituiseksi tilaksi, ja myös viritelty yhteistyö Lilla Teaternin kanssa raukeaa. Holmbergin jätettyä teatterin teatterinjohtajaksi tulee Pekka Milonoff, joka jatkaa tässä tehtävässä 2010-luvulle saakka. Kuvassa Kullervon harjoituksissa näyttelijät Sinikka Sokka, Markku Toikka ja Juhani Laitala sekä ohjaaja Kalle Holmberg.

Vuonna 1980 KOM siirtyy vielä klassisemman näytelmäkirjallisuuden pariin tekemällä William Shakespearen Myrskyn. Hedströmille ominaisesti visuaalisesti kekseliäs esitys on KOMille uudenlainen aluevaltaus, sillä sitä esitetään myös Länsi-Saksassa Frankfurtissa. KOM on jo 1970-luvulla tehnyt kansainvälisiä kiertueita erityisesti Ruotsissa, Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa, mutta nyt se alkaa saada tunnustusta myös selkeästi kapitalistisessa Länsi-Euroopassa (samalla tavoin kuin Agit Prop -lauluyhtyettä tituleerataan Länsi-Saksassa ”sosialistiseksi Abbaksi”). Yhteistyötä jatketaan vuonna 1982, kun toteutetaan frankfurtilaisen Theater am Turmin kanssa yhteistyössä monikielinen Kuolemanlaiva – Das Totenschiff, jota esitetään Suomessa, Länsi- ja Itä-Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Tanskassa. Kuvassa Myrskyn Erkki Saarela (Ariel) ja Marja-Leena Kouki (Prospera). Kuva Rauno Träskelin.

KOMin 1970-luvun esitysten pohjana on ollut joko suomalainen, neuvostoliittolainen tai muu sosialistiseen Eurooppaan viittaava teksti. Ensimmäinen amerikkalainen näytelmä on Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema vuonna 1979. Sitä ja samana vuonna ensi-iltaan tulleen Anton Tšehovin Kolmea sisarta voi pitää ensimmäisinä varsinaisina psykorealistista klassikkodraamaa edustavina teoksina KOMissa ja näin uudenlaisena ihmiskuvauksena. Varsinkin Kolmen sisaren pukusuunnittelu on kuvaava: sen henkilöt on puettu väärin päin käännettyyn haljasnahkaan – nahkaa luodaan uudelleen, ihminen käännetään nurinniskoin. Kuvassa Kolmen sisaren nimihenkilöt Sinikka Sokka (Irina), Marja-Leena Kouki (Maša) ja Rose-Marie Precht (Olga). Kuva Rauno Träskelin.

KOM saa ensimmäisen vakituisen esiintymistilan Helsingistä Hämeentien ja Mäkelänkadun kulmasta, rakennuksesta, jossa nykyisin toimii Musiikkiteatteri Kapsäkki. Näytäntökaudella 1978–1979 tilaan toteutetaan kolme erilaista työväenteatterin klassikkoa, Bertolt Brechtin ikoninen Kerjäläisooppera, Elvi Sinervon jatkosodan aikaisista vastarintatoimijoista kertova Maailma on vasta nuori ja Väinö Linnan Pohjantähden sovitus. Vaikka teatteri nyt saakin pysyvän tilan Helsingissä, jatkuu myös kiertuetoiminta edelleen keskeisenä osana KOMin toimintaa. Kuvassa Kerjäläisooppera: tila on pieni, mikä asettaa esitykselle omat reunaehtonsa. Kuva Rauno Träskelin.

Neuvostodraaman juhlavuoden 1975 vanavedessä KOM tuo näyttämölle Suomessa tuntemattomampaa kulttuurialuetta Kirgisiaa, kun se esittää Tšingiz Aitmatovin kertomukseen perustuvaa Äidinpeltoa. Suomalaista dramatiikkaa edustaa Daniel Katzin sirkusnäytelmä Narrit. Näiden lisäksi KOM lähtee pitkälle konserttikiertueelle, jonka tarkoituksena on kerätä rahaa köyhälle teatterille. Keräyksellä saadaan kasaan 300 000 markkaa pääasiassa yksityisiltä lahjoittajilta – KOM-teatteri on siis tärkeä yleisölleen. Kuvassa Suurkonsertin esiintyjiä: Sulevi Peltola, Pekka Milonoff, Heikki Kinnunen, Antti Aro, Erkki Saarela, Juhani Laitala ja Rea Mauranen.

KOMin 1970-luvun ensembleksi on vakiintunut joukko, joka toimii pitkälti samanlaisena 1980-luvulle asti. Kuvassa eturivissä Erkki Saarela, Eero Pölönen, Juha Mäkelä, Kirsti Wallasvaara, Marja-Leena Kouki, Vesa Repo, Riitta-Liisa Helminen ja Rea Mauranen, takarivissä Kaj Chydenius, Antti Aro, Tapio Aarre-Ahtio, Ari Valtonen, Pekka Milonoff, Eero Ojanen ja Juhani Laitala.

Vuosi 1975 on ensi-iltojen määrässä varsinainen ennätys: KOM tuottaa jopa kymmenen uutta produktiota. Niiden skaala on laaja yltäen valtavalle Peacock-näyttämölle toteutetusta Vsevolod Vishnevskin Optimistisesta tragediasta – jolla juhlistetaan neuvostodraaman juhlavuotta – Liisi Tandefeltin pienimuotoiseen esitykseen Rosa Luxemburg. Linnanmäen lisäksi Helsingissä esiinnytään Koiton näyttämöllä, jossa helsinkiläisille esitetään pitkään kiertueella esitettyjä teoksia. Kuvassa Liisi Tandefelt. Kuva Veikko Koivusalo.

Nykyaikaan ja työväenliikkeen historiaan porautuvien kantaa ottavien laulu- ja teatteriohjelmien ohella 1970-luvulla ollaan kiinnostuneita vanhasta kansankulttuurista, jota Suomessa on nähty edustavan Kalevala. KOM tuottaa esimerkiksi vuonna 1974 esityksen Lauluja Kalevalasta, joka yhdessä Tervahanhi-esityksen kanssa muodostaa Nälkamaan lauluja -kantaattikokonaisuuden. Kalevalasta periytyvään Kullervo-taruun perustuu myös vuonna 1975 toteutettava Kullervo. Kuvassa Kullervon esiintyjät Rea Mauranen, Erkki Saarela ja Tapio Aarre-Ahtio.

1970-luvulla KOM tuottaa ajan tyyliin erilaisia solidaarisuus- ja juhlatuotantoja erilaisiin tarpeisiin. Samalla käydään keskustelua siitä, mikä on KOMin tehtävä verrattuna esimerkiksi lauluryhmä Agit Propiin – nähdään kuitenkin tärkeänä, että KOM on nimenomaan draamateatteri, vaikka musiikki on sen toiminnassa elimellisessä osassa. Vuonna 1973 juhlistetaan Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlaa tuotannolla Avaruuslintu. Kuvassa Erkki Saarela. Kuva Agit-Graaf.

KOMissa kuukausipalkkaisena näytelmäkirjailijana toimiva Lauri Sipari kirjoittaa Suomen kuninkaan jälkeen kaksi uutta samaan tapaan Suomen historiaan ankkuroituvaa näytelmää: Salakauppoja sijoittuu kieltolain aikaan, Välirauha talvisodan ja jatkosodan väliseen aikaan. Kuvassa Eeva-Maija Haukinen Adolf Hitlerinä ja Kaisa Korhonen Herman Göringinä Välirauhassa.

KOM-teatteri perustetaan jatkamaan Svenska Teaternin yhteydessä toimineen, Kaisa Korhosen johtaman ruotsinkielisen KOM-scenin toimintaa – siitä nimi, joka tarkoittaa siis ’tule’. KOMin visuaalinen brändi on pitkälti visuaalisen suunnittelijan Måns Hedströmin työn tulosta: esimerkiksi Hedströmin ideoimia mustia tai valkoisia KOM-paitoja käytetään usein esityksissäkin. Kaisa Korhosen ja Måns Hedströmin lisäksi KOMin perustavaan ydinjoukkoon kuuluvat säveltäjä Kaj Chydenius, näyttelijät Eriikka Magnusson, Tom Wentzel ja Sulevi Peltola, ohjaajat Pekka Milonoff ja Tytti Oittinen sekä näytelmäkirjailija Lauri Sipari. KOMin ensimmäiset tuotannot ovat runoutta ja laulua sisältävät estradiohjelmat Työstä ja taistelusta ja Riistäjän lait. Kesällä KOM tuottaa Suomenlinnan kesäteatteriin Lauri Siparin kirjoittaman Suomen kuninkaan, joka käsittelee Suomen kuningaskuntahanketta vuonna 1918. KOM tekee myös kiertueen Ruotsissa ruotsinsuomalaisten keskuudessa: Iltamien lisäksi esitetään Siparin kirjoittamaa pienoisnäytelmää Yrjö Nipanen sekä Marianne Korhosen (myöh. Möller) kirjoittamaa opettavaista lastennäytelmää Löytöretki. Kuvassa KOMin alkuvaiheessa vaikuttaneita: edessä Tytti Oittinen ja Pekka Milonoff, takana Sulevi Peltola, Lauri Sipari, Tom Wentzel, Eriikka Magnusson, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen ja Måns Hedström.